Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta 2011!!
Synkät tontut?
11.-12.12. Helsinki Winner 2010 ja Voittaja-2010, Helsinki
Marras-joulukuu on mennyt hiljaiseloa kotinurkissa viettäen, mutta nyt vietettiin viikonloppu tiiviisti koiranäyttelyissä. Lauantaina olimme ennen kukonlaulua jo Messukeskuksessa. Lampureita oli paikalle ilmoitettu 21. Osku miellytti irlantilaista tuomaria EH:n verran, kun taas Vesku oli PU1 ja lopulta VSP - kera hienon Helsinki Winner 2010 -tittelin.
Illaksi suunnistimme Espooseen epäviralliseen vanhaenglanninlammaskoirien näyttelyyn, jossa tuomarina oli amerikkalainen Mary Anne Broccious. Oli mukava nähdä Oskun ihanaiset lapsukaiset! Kovasti ovat luonteeltaan isänsä kaltaisia ja hurjia pusukoneita. Näyttely sujui leppoisissa merkeissä mukavassa seurassa ja Vesku pokkasi jälleen kerran parhaan uroksen palkinnon ollen myös VSP. Kuten aiemmin päivälläkin, ROP-koira oli venäläinen Griland Beauty Bear.
Sunnuntaina lähdimme liikkeelle silmät ristissä kohti Messaria. Tänä vuonna liikennejärjestelyt sujuivat onneksi viimevuotista paremmin ja hermoja raastava jonotus jäi pois. Näyttely sujui poikien osalta oikein mukavasti. Osku sai ERI:n ja esiintyi oikein reippaasti. Vesku oli taas kerran paras uros ja VSP - kera Voittaja 2010 -tittelin. Asetelma siis kaikissa kolmessa näyttelyssä sama... Kennel Bluechannel oli paras kasvattajaryhmä kaikissa kolmessa näyttelyssä, joskin isot kehät jäivät tällä kertaa väliin. Kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta, seurasta ja Marikalle erikoiskiitos aivan kaikesta!
CIB, Baltic Winner-10, Helsinki Winner -10, Winner -10
Jyväskylän kv-näyttelyssä käytiin pyörähtämässä, mutta mitään kunnon muistijälkeä ei tapahtumasta jäänyt...paitsi se järkyttävä "laulaja" ison kehän esiintyjänä...
31.10. Baltian Voittaja 2010, Riika, Latvia
Hurautettiin Elinan, Emmin ja poikien kanssa Latviaan Baltian Voittaja 2010 -näyttelyyn. Tuloksena Veskulla hienosti PU2, ja koska PU1 oli veteraani, Baltian Voittaja -titteli siirtyi Veskulle. Vesku nappasi myös sertin itselleen, joten on nyt Latvian muotovalio. Osku oli Elinan esittämänä hienosti PU3 vara-cacibilla, joka vahvistuu cacibiksi. Elinalle suurkiitokset niin hauskasta matkaseurasta kuin poikien huoltoavusta!
4.9. Helsinki, Syysnäyttely
Pakkasin pojat kyytiin ja hurautin Hesan Syysnäyttelyyn. Osku tuli mukaan ihan vaan turistiksi Veskun kisatessa ainoana paikalla olevana uroksena. Ruotsalainen Torbjörn Skaar tykästyi Veskuun ja niinhän siinä kävi, että Vesku oli päivän ROP - sukulaistyttö Hillan ollessa VSP. Ykkösryhmässä ei menestystä tullut, mutta onneksi seiskaryhmässä Matilda sijoittui hienosti neljänneksi! Kiitos Marika ja Leena hauskasta seurasta. (P.S. Marika, se sun uusi vyö on tosi hieno! :) )
Nyt sitten alkoikin odotettu näyttelytauko, puuhastellaan kaikkea muuta höpöä...siis kaikkea mitä nyt meiltä vaan saattaa odottaa... :)
Elokuu
29.8. Hyvinkää, VIP Lemmikki 2010-messut
Hyvinkään eläinsuojeluyhdistys ry osallistui VIP Lemmikki 2010 -messuille Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla. Messuille mukaan maskotin virkaa hoitamaan otin Veskun, joka viimevuotiseen tapaan oli osaston ehdoton vetonaula. Lasten suosikkina ja aikuisten jatkuvan ihmettelyn kohteena ollut Vesku osallistui myös rotuesittely-match show'hun, jossa sijoituksena hienosti BIS2. Kiihdytyskisassa sijoitukseksi tuli lopulta jaettu kolmas sija. Kaikkinensa oli oikein mukava päivä ja Veskukin jaksoi hoitaa PR-hommansa kunnialla läpi. Kotona uni kyllä sitten maistui...meille molemmille! :)
28.8. Tervakoski KV
Ilmoitin molemmat pojat kotikylän näyttelyyn, ihan jo kannatuksenkin vuoksi. Tuomarina oli Lena Danker, joka melko tiukkaan sävyyn arvosteli ja kävi koirat läpi harjoitusarvostelijan kanssa. Vain kaksi koiraa sai ERI:n. Sportti-Osku oli liian hoikassa kunnossa tuomarin mielestä ja sai EH:n. Vesku ruletti jälleen ja oli päivän ROP. VSP oli Bluechannel Celtic Art 'Hilla', joka avasi hienosti Cacib-tilinsä. Onnea Marika & Hilla! Ryhmässä Vesku liiteli Marikan kanssa hienosti jatkoon ja sijoituksille ollen RYP4! Juontajana toiminut Tapio Eerola muisti mainita, että siinä sijoittui Tervakosken oma poika, kansainvälinen muotovalio Bluechannel Baron Knockout. Olisi sanonut vaan Vesku, niin kaikki olisivat tunteneet... :) Kiitokset mukavasta päivästä ja yövierailusta Marika, Ulla ja tytöt! Jennille iso kiitos kuvista ja Dinalle kaikesta avusta!
Päivän voitokkaat
Kuvat: Jenni Niittylä
RYP4
22.8. Heinola kr
Käväisin Veskun kanssa Heinolan kaikkien rotujen näyttelyssä. Flunssaisena, vähän kuumeisena ja kaikin puolin ryytyneessä olotilassa piti vaan sitkeästi lähteä... Hullun hommaa, mutta reissu kannatti. Tuomari Päivi Eerola teki Veskusta ROPin. Ryhmässä Vesku valittiin vielä seitsämän parhaan joukkoon, muttei sitten sen pidemmälle.
Kuva: Niina Norima
14.-15.8. Oslo, Norja
Käytiin sitten näyttämässä koirille Osloa. Hurauteltiin Jennin ja koiralauman (Della, Sella, Osku ja Vesku) kanssa Osloon, jossa oli kaksi näyttelyä. Lauantaina oli Cruftsiin osallistumisoikeudet antava näyttely ja tuomarina tanskalainen Tomas Rohlin. Vesku sijoittui hienosti urosten toiseksi ja sai sertin - eli Vesku on nyt myös Norjan muotovalio. Sunnuntaina oli Norjan voittaja -näyttely, jossa tuomarina englantilainen Mark James. Veskun sijoitus PU3, vara-cacibilla. Oskua eivät tänä viikonloppuna näyttelyt oikein kiinnostaneet, sillä oli mielessä kaikki muut metkut... Osku olisi kaiketi halunnut osallistua raveihin, raviradalla kun oltiin... vauhtia olisi kyllä riittänyt. Kaikkinensa mukava matka, hienoja maisemia ja ystävällisiä ihmisiä. Mutta silti - kyllä kotiin on aina mukava tulla! Jennille kiitos matkaseurasta ja Oskun esittämisestä!
Tuore Norjan mva
Osku, Della ja Sella Oslossa
Veskun arkea: japanilaiset turistit
Oskun arkea: pahaa aavistamaton katsoja joutui Oskun pusuttelun kohteeksi...
Matkasimme Veskun kanssa Lohjalle lampureitten erikoisnäyttelyyn. Tuomarina oli tiukasta arvostelustaan tunnettu Satu Tanner, kennel Drover's. Päivä sujui nihkeän-nahkean-hikisenä, näyttelyhalli veti vertoja keskinkertaiselle saunalle... Mutta helteestä huolimatta tulokset olivat erinomaiset. Vesku tuli, näki ja voitti - ollen päivän ROP ja BIS!!!!! Siis aivan huikeaa!
Näyttelyn VSP oli maailmalla kovasti mainetta niittänyt venäläinen narttu Griland Beauty Bear, jota voinee tituleerata miltei lammaskoirien maailman mestariksi - moisen koiran voittaminen lämmittää mieltä! Päivän kruunasi vielä Saanan "Bluechannel Bella Diamond"in hieno PN3 sijoitus. Päivä huipentui hauskaan parikilpailuun, jossa Vesku sisarensa Saanan kanssa vei voiton. Marikalle jälleen iso kiitos Veskun esittämisestä ja laittamisesta!!! On meillä hieno koiruli! :)
Kaunis kiitos järjestäjille hienosta näyttelystä ja mukavista palkinnoista. Niistä ei nyt liiemmin kuvia ole, kun näyttelyn viime metreillä kamera hajosi... auts! :(


Sisko ja sen veli kera Marikan
25.7. Helsinki
Kävin Veskun kanssa Helsingin kesänäyttelyssä. Tuomarina oli Elina Haapaniemi. Vesku korjasi potin ollen ROP - siitä huolimatta, että itse esitin koiran. Yleensä se on mennyt ihan sikailuksi, puolin ja toisin... Kiitokset kaikille seurasta, mutta erityisesti Mikalle iso kiitos hauskasta seurasta ja kuvaamisesta.
Vesku tuomarin syynissä.
Kuvat Mika Harstela
17.7. Mäntsälä
Kävimme Veskun kanssa Mäntsälän näyttelyssä. Tuomarina oli miellyttävä uusi tuttavuus Veli-Pekka Kumpumäki. Vesku korjasi potin ollen päivän ROP. Ryhmässä Vesku valittiin kahdeksan parhaan joukkoon, mutta sijoituksille asti ei sitten enää yltänyt. Päivä oli kaikkinensa mukava, joskin helteinen. Kiitokset kaikille seurasta!

VSP - Angel ja ROP-Vesku
Samaisena päivänä meille tuli 5 orpoa kissanpentua kotihoitoon. Osku on ottanut sijaisisän roolin hyvin tosissaan. Hoitaa pentuja niin tohkeissaan, ettei aina tiedä miten päin olisi. Kissanpennut ovat noin 7 viikon ikäisiä vipeltäjiä. Aivan ihania! Kuvia Oskusta ja pennuista pian...
4.7. Vesku on tehnyt itselleen poteron saunan terassin alle! Ihmettelin minne se aina häviää pihasta ja mystisesti ykskaks taas ilmaantuu... vaan selvisihän se lopulta. On kaivanut melkoisen kuopan saunan kivijalan viereen. Pötköttelee siellä päivän kuumimpaan aikaan hirmuisen tyytyväisenä. Isoksi koiraksi sujahtaa uskomattoman sukkelasti sinne ja pois. Älkää kysykö mistä se on hankkinut vaaleanpunaista solumuovia poteronsa sisustukseen...




Sillä aikaa kun Vesku viilentäytyy poterossaan, Osku ryystää vesialtaan tyhjäksi...
3.7. Pori KV
Osallistuimme molempien koirien voimin Porin kansainväliseen näyttelyyn. Tuomarina toimi romanialainen Zolt Lokodi. Molemmat pojat saivat eri:n, lopullinen sijoitus Vesku PU2, vara-cacib, Osku PU4. Bluechannel oli päivän paras kasvattaja. Isossa kehässä ei kasvariryhmä pärjännyt, vaikka silminnähden huvitimme tanskalaista tuomaria... Tällä kertaa koirat kuitenkin juoksivat nätisti, ilman mitään katastrofin aineksia.
22.-29.6. Terveisiä Tanskasta! Käväisimme World Dog Show 2010:ssä Herningissä. Matka oli hauska ja ennen kaikkea, hmm, tapahtumarikas! Näyttelyssä Vesku sai eri:n, Osku eh:n. Hieman jäi sapettamaan se, että tuomari kohnasi ja tutki Veskua enemmän kuin muita, mutta ei sitten kuitenkaan sijoittanut neljän parhaan joukkoon, grrr. Matkaseuralaisemme Ella 'Bluechannel Aurora' sijoittui luokassaan neljänneksi, samoin Saana ' Bluechannel Bella Diamond'. Bluechannel oli paras kasvattaja. Kasvattajaryhmän iso kehä jäi osaltani näkemättä ja tallentamatta (menköön totaalisen matka- ja näyttelyuupumuksen piikkiin). Marika, Ari ja Jonna olivat kuulemma esiintyneet hienosti isolla areenalla - koirista puhumattakaan! :) Kehän jälkeen nautimme multicultural tapas dinnerin erimaalaisten lampuriporukoiden kanssa. Viemisemme leipäjuusto & lakkahillo tekivät hyvin kauppansa. Tällä kertaa koiranäyttelyreissu tuntui enemmän lomalta - ehdimme tehdä muutakin kuin vain rampata kehien laidalla. Vierailimme majapaikan läheisyydessä olleessa Jyllands Park Zoossa. Päivän ehdoton kohokohta oli päästä silittämään 2 kk ikäisiä leijonanpentuja! Majapaikkamme isäntä Nils piti huolen siitä, että tutustuimme paikkakunnan parhaimpiin nähtävyyksiin ja makuihin ja saimme aimo annoksen Tanska-tietoutta. Kiitos mukavasta seurasta Marika, Akseli, Ulla, Jonna, Janette, Anu ja Anja!


aito jellonanpentu ...
... ja jellonakuningas!


outoja otuksia...


Pojat matkalla juhliin...
11.6. Saatiin postia Belgiasta: Vesku on nyt virallisesti Champion International de Beauté elikkäs Kansainvälinen muotovalio.
6.6. Pyörähdettiin paimentamassa lampaita Swedun paimennuskoululla Somerolla. Osku oli paimentanut lampaita ansiokkaasti ennenkin, mutta Veskun reaktiot vähän mietityttivät ennakolta. Huoli oli kuitenkin turha, sillä Veskusta kuoriutui kunnon lammaspaimen. Niin innolla ajoi lampaita nippuun, ettei muistanut edes haukkua kuin ihan viime metreillä. Oskulla oli virtaa vaikka muille jakaa ja lampaat kyllä saivat kyytiä. Kivaa oli, kiitos kaikille mukavasta seurasta!

3.6. Vesku täytti 3 vuotta! Päivänsankarille pidettiin puutarhajuhlat ja kakkuakin oli tarjolla...

Mutta joku kakkiainen varasti kakusta kolmannen nakin samalla hetkellä kun kuvaaja käänsi selkänsä. Vesku ei tiennyt asiasta mitään...

Syntymäpäiväsankari kukkakedolla.

30.5. Vesku ja Ari osallistuivat Parolassa mätsäriin; tuloksena isojen koirien punaisten 2. Voiton korjasi irlanninsusikoira. Siinä rinnalla jopa Vesku näytti niin kovin pieneltä...

26.5. Vesku ja Ari osallistuivat V.I.Petin järjestämään 'Hyvinkään Iloisin koira' -hyväntekeväisyysmätsäriin ja kaatosateesta huolimatta korjasivat potin kotiin -> Vesku oli BIS! Läpimärkänä ja vettä valuvana voittajakaksikko oli aika lohduton näky, pahus kun kamera ei ollut matkassa...
23.5.2010 Nyborg, Tanska
Tulipa sitten käytyä Tanskassa, lampureiden 23. Euroshowssa. Koiria näyttelyssä oli kaikkiaan 150, 18 eri maasta. Leppoisa tunnelma, mukavia ihmisiä ja tiukka englantilainen tuomari... Osku sai H:n, Vesku EH:n. Matkakaverinamme reippaasti mukana kulkenut Oskun sisko Ella, "Bluechannel Aurora", oli päivän piristys saaden ERI:n. Muita mainittavia 'kotimaisia' oli hienosti sijoittunut Morris "Aryakas Ionios", onnea! Oskun tyttö Sella "Chandonella Belladonna" teki Tanskassa ulkomaan debyyttinsä. Pentukuume kasvoi hurjiin mittoihin, kun tapasimme aivan ihastuttavan narttupennun, Carlan. Olisin voinut vaikka kaapata sen! :) Kaikkinensa näyttely oli hyvin järjestetty, ilmapiiri leppoisa ja paikka meren rannalla aivan mahtava. Gaalaillallisen ohjelma oli yliveto, The BobTails rules!!! Ensi vuonna sitten Tsekkeihin?! Kiitokset seurasta Jenni, Sonny, Maria ja Päivi!
Osku & Jenni
Vesku & Ari
Tuulitukat
15.-16.5. Mynämäki & Rauma.
Seikkailtiin länsirannikolla. Mynämäellä päivä oli helteinen eikä auringonpistos ollut kaukana...Kehän laidalla meinasi koiratkin mennä sekaisin... Oskun sijoitus PU3 ja Veskun PU4. Päivän ROP oli Veskun ihanainen sisko Saana Bluechannel Bella Diamond ja VSP Oskun siskonpoika, touhukas Touho Bluechannel Charmed Eye. Onnittelut! Kiitokset hauskasta päivästä Jukka & co., Marika, Dina ja Erno!

Raumalla meni suhteellisen mukavasti, Vesku oli päivän ROP, siskonsa Emmi 'Bluechannel Baby Diamond' oli VSP. Osku oli iloisesti PU2. Kennel Bluechannel oli päivän ROP kasvattaja. Päivä oli jälleen helteinen, joskin kaatosade alkoi juuri ennen isoa kehää... Isojen kehien järjestelyt olivat melkoisen sekavat ja yleiseksi härdelliksihän se koko touhu meni. Kasvattajaryhmän isossa kehässä nähtiin harvinaislaatuinen lampurien laukkakilpailu...! Kiitos seurasta Elina, Marika ja Dina!

9.5. Salo. Pyörähdimme jo perinteeksi muodostuneessa Salon näyttelyssä (silkkaa kotiseuturakkautta!). Vesku korjasi potin kotiin ollen ROP ja vieläpä RYP3. Tuomarina Päivi Eerola.
Vesku, ROP & RYP3
24.4. Lahti KV. Kävin Veskun kanssa Lahdessa pyörähtämässä. Lampureita oli ilmoitettu Gunnel Holmin tuomaroitavaksi vain kuusi. Vesku tuli, näki ja voitti ollen päivän ROP kera Cacibin. Veralle iso kiitos Veskun esittämisestä!
VSP Veera & ROP Vesku
3.4. Oskulla on synttärit! Herrasmies Osku täyttää tänään 5 vuotta. Osku juhlisti päiväänsä 'puutarhakutsuilla'. Juhlien ehdoton kohokohta oli maksalaatikkonakkitäytekakku... Nam!
Hmmm, mitäs tämä on?
Uskaltaako tätä syödä...? Taitaa olla grillikauden avajaiset??
JOKO saa maistaa...?!


20.3.2010 Tampere kv-näyttely
Hurautin yksin Tampereelle Kv-näyttelyyn molempien koirien kanssa. Oskulla oli täysi höyry päällä koko päivän - kaveri oli NIIN iloinen, että pääsi ihmisten ilmoille. Kehässä vielä jotenkuten käyttäytyi koiriksi, mutta kehän ulkopuolella - auta armias! Kyllä välillä jopa hävetti, kun ihmiset nauroivat ääneen Oskun toilailuja ja ottivat kuvia... :) Kiitos Jennille Oskun esittämisestä! Näyttely meni mukavasti: Vesku oli päivän ROP Marikan esittämänä, Oskun sisko Senna VSP, Bluechannel kasvattajaryhmä sai KP:n, Hilla 'Bluechannel Celtic Myth' sai sertin ensimmäisessä näyttelyssään. Onnea!
Veskun vetävät askeleet
Osku ottaa rennosti kesken näyttelyn...
ROP-Vesku ja VSP-Senna
11.3.2010 DFS Crufts, Birmingham, U.K.
Matkustimme Veskun kanssa Englantiin, Birminghamiin, maailman suurimpaan koiranäyttelyyn, legendaariseen Cruftsiin. Hieno näyttely ja erittäin hieno kokemus! Vanhaenglannninlammaskoiria oli ilmoitettu n. 130. Veskun debyytti sujui hienosti, vaikka sijoitukset karkasivatkin muille. Marikalle iso kiitos Veskun esittämisestä! Ehkäpä ensi vuonna otamme uusiksi? :) Tosin 5 300 km:n ajomatka ei juuri nyt houkuttele... mutta voihan sitä aina lentää.
Asentooo!
Tukka hyvin...
Juostaas vähän...


Odottelua, kun tuomari käy muita koiria läpi...
Tuomari Stephen Hall
Lumiset kelit jatkuvat...Oskua ja Veskua se vaan huvittaa. Pysyvätpähän puhtaina.
12-14.2.2010 Veskun veli Puppe pohjoisesta kyläili, kiitos Anikalle käynnistä - kivaa oli! Veljekset olivat kuin ilvekset; Pupesta löytyy hyvin paljon samaa kuin Veskusta - tosin taitaa olla Veskua astetta kiltimpi ja tottelevaisempi!

Kuvat Anika Tiiro
Puppe ja Vesku lenkillä.
Lauantai vietettiin lumisissa merkeissä Paraisilla, pentutapaamisessa Saanan mökillä. Ihana paikka, kiitos Jukalle ja Merja-Leenalle! Koirat saivat kerrankin rymytä porukalla niin paljon kuin sielu sieti - koiria taisi olla yhteensä 18! Lumessa kahlaaminen vaati kyllä veronsa ja kotimatka sujui hyvin rauhallisissa merkeissä.
Koirien kokoontumisajot:

12.2.2010 Ikkunachampionit nyt myynnissä! Kellarissamme syntyi kilttejä, sisäsiistejä lampureita, jotka eivät taatusti hauku:

Taulujen koko ja väritys vähän vaihtelee, uniikkeja kaikki tyynni. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä, niin kerron lisää: minna.m.leino(at)gmail.com.
5.2.2010 Bluechannel Baron Knockout 'Vesku' on Vuoden Nuori Lampuri 2009!
24.1. Käväistiin Turku Winter Dog-showssa. Molemmat pojat saivat ERI:n Oskun ollessa PU4. Kummipoika-Morris sai Sertin ollen hienosti PU2. Bluechannel-kasvattajaryhmä oli ROP. Emme valitettavasti jääneet kasvattajaryhmän isoon kehään, kun piti kiiruhtaa kotiin sulattelemaan putkia.... grrrr. Kiitos kaikille mukavasta seurasta!
17.1. Hienot talvisäät ovat innostaneet lähtemään jäälle kävelemään. Osku on saanut harrastaa sirkustemppuja ottamalla kiinni lumikokkareita....
10.1.
Kävin Kaapelitehtaalla kannustamassa Oskun lapsia pentunäyttelyssä. Sella (Chandonella Belladonna) oli hienosti ROP-pentu. Bosse (Chandonella Banderas) on melkoinen söpöliini sekin... Harkitsen pennunryöstöä! :)
![]() |
![]() |
